Miksi juuri Japani?

Kaksi näyttävästi pastelliväreihin pukeutunutta nuorta naista.

Miksi juuri Japani?

Valokuvaaja ja japanilaisen katumuodin harrastaja Ninni West hurahti japanilaiseen populaarikulttuuriin 20 vuotta sitten. Blogitekstissä hän valottaa harrastamisensa kehittymistä vuosien varrella ja pohtii syitä sille, miksi juuri Japani ja sen populaarikulttuuri kiehtovat.

 

Tuijotin ruutua epäuskoisena: “Sinut on hyväksytty nuorisovaihtoon Japaniin.” Voiko se olla totta?!? Oli kesäinen aamuyö, eikä kukaan luonnollisesti ollut hereillä. Paitsi minä ja tuijotin sähköpostia epäuskoisena. Minäkö pääsen nyt Japaniin? Paikkaan, jonne olin halunnut matkustaa enemmän kuin mitään muuta. Koko teini-ikäni olin odottanut tätä hetkeä.

Nuori nainen seisoo talon portailla kimono päällään.
Olin Japanissa vaihdossa vuonna 2009. Kuvaaja: Tomoko/ Junjiro Nishimura

Mistä kaikki alkoi

Japanilainen populaarikulttuuri rantautui Suomeen todella lujaa 2000-luvun puolessa välissä. Olin juuri aloittanut yläasteen ja paras ystäväni luki Ranma-sarjakuvaa. Minusta se oli outoa, koska kirja oli nurinpäin. Jokin isosilmäisissä hahmoissa kuitenkin viehätti; olinhan lapsena katsonut huonosti dubattuja Candy Candy (キャンディ・キャンディ) VHS:iä ja keräillyt Tiimarin kirjepapereita, joissa kauniskasvoiset piirroshahmot seikkailivat.

Leikekirja, jonka kannessa kuvia japanilaisista idoleista ja manga-sarjakuvista.
Fanitus näkyi vahvana diy-henkenä; anime ja manga-fanituotteita oli vaikea saada. Kuva: Ninni West

Kun ruokavälitunnilla kaupasta löytyi Salapoliisi Conan -mangan ensimmäinen osa, ostimme sen kaverin kanssa ja se oli menoa se. Manga ja anime olivat tulleet elämääni. J-rock ja Harajukussa syntyneet katumuotityylit seurasivat perässä. Oli tapahtunut jotain peruuttamatonta.

Nuori nainen valkoisessa puserossa ja mustassa hameessa.
Itsetehty hame vuoden 2010 animekerhon Allnighter-tapahtumassa. Kuvaaja tuntematon.

Japani-harrastajan elämää

Pienellä paikkakunnalla ei ollut helppoa olla erilainen. Onneksi meillä kaverin kanssa oli toisemme, nettikaverit ja kannustavat perheet. Sai harrastaa, värjätä hiukset oranssiksi, eikä kuvisopekaan kieltänyt mangatyylin käyttöä.

Nuori nainen, jolla on pinkiksi värjätty otsatukka ja muuten mustat hiukset.
Hiukset värjättiin japanilaisia idoleita, J-rockareita, matkien. Kuvaaja: Ninni West.
Matkustin useasti yläasteen ja lukion aikana yli 5 tuntia junassa tai bussissa Helsinkiin katsomaan japanilaisia bändejä Tavastialle ja shoppailemaan Kamppiin japanilaiseen kawaii-kulttuuriin erikoistuneeseen kauppaan Blippoon. Sain rippilahjaksi ompelukoneen ja ompelin cosseja ja vaatteita itselleni. Opiskelin japanin kieltä. Elin ja hengitin Japania.
Rock-bändi Dir en Grey lavalla, etualalla yleisön päitä ja käsiä.
J-rockbändi Dir en Greyn keikalla Ankkarockissa vuonna 2007. Kuvaaja: Ninni West.

Kesällä 2009 sitten matkustin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella Japaniin. Olin 18-vuotias ja minut oli hyväksytty Lions clubin nuorisovaihtoon Japaniin. Japani-buumi oli edelleen todella kova ja paikat vaihtoon kiven takana. Jotenkin minulla kävi tuuri. Vaihto kesti 4,5 viikkoa ja se oli parasta mitä 18-vuotiaalle nuorelle voi tapahtua. Uskallan väittää sen matkan muokanneen minua ihmisenä enemmän kuin silloin olisin koskaan arvannut.

Nuori nainen pastellin värisessä asussa kadulla väkijoukossa.
Tokiossa vuonna 2009 sweet lolita -tyylin mekossa. Kuvaaja: Tomoko Nishimura.

20 vuotta Japania

Olen nyt 33-vuotias ja tietoinen Japani-harrastukseni on kestänyt 20 vuotta. Enää en kuuntele niin paljon japanilaista musiikkia, enkä muista koska olen viimeksi avannut mangapokkarin. Harrastus on muuttanut muotoaan; etsin japanilaisia reseptejä, tutkin historiaa ja suunnittelen lähteväni perheeni kanssa pitkälle matkalle Japaniin tapaamaan vanhaa host-perhettäni.

Pukeudun edelleen lolita-tyyliin, kokeilin gyaru-tyyliäkin ensimmäisen kerran tänä vuonna, ja katumuoti-innostukseni on valunut myös päivätöihini valokuvaajana. Dokumentoin japanilaisen katumuodin harrastajia Suomessa ja aion jatkaa projektia niin kauan kuin aiheesta riittää ammennettavaa.

Kaksi kuvaa nuoresta naisesta röyhelöillä ja ruseteilla koristellussa asussa.
Olin muotinäytösmallina Traconissa vuonna 2011. Kuvaaja tuntematon.

En oikein vieläkään osaa täysin sanoa, miksi juuri tämä maa ja sen populaarikulttuuri vei minut mukanaan. Lolita-tyyli on näkyvää, erilaista ja superfeminiinistä. Mangan ja animen visuaalinen ja tarinallinen kerronta olivat jotain, mihin en ollut tottunut aiemmin. J-rock vei mukanaan, ja siinä kielellä ja artistien ulkoisella itseilmaisulla oli iso osansa.

Matkustaessani Japanissa sen sijaan jokin sielussani hiljenee. Pään sisäinen kakofonia lakkaa ja voin vaan olla.

 

Ninni West, Tokiosta Tapiolaan -näyttelyraadin jäsen

Kaikki kirjoituksen kuvat ovat kirjoittajan kotialbumeista. Blogitekstin kansikuva: Osallistuin Ranskassa lolita-vaatemerkki Angelic Prettyn teekutsuille vuonna 2015 ja samana päivänä oli myös fanitapaaminen malli RinRinDollin kanssa. Kuvaaja: French Cafe.

 

Tokiosta Tapiolaan – japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen Suomessa -erikoisnäyttely 17.4.2024 – 22.3.2026 Museo Leikissä. Kirjoittajan katumuotikuvia on nähtävillä näyttelyssä.

Kuvassa päälläni on vuonna 2024 sama mekko kuin Tokiossa vuonna 2009. Kuvaan japanilaisia katumuotityyliä myös työkseni. Kuvaaja: Ninni West.

Tykkäsitkö artikkelista?

Jaa Facebookiin
Jaa Twitterissä
Jaa Pinterest
Jaa Whats App