Miksi juuri Japani?
Valokuvaaja ja japanilaisen katumuodin harrastaja Ninni West hurahti japanilaiseen populaarikulttuuriin 20 vuotta sitten. Blogitekstissä hän valottaa harrastamisensa kehittymistä vuosien varrella ja pohtii syitä sille, miksi juuri Japani ja sen populaarikulttuuri kiehtovat.
Tuijotin ruutua epäuskoisena: “Sinut on hyväksytty nuorisovaihtoon Japaniin.” Voiko se olla totta?!? Oli kesäinen aamuyö, eikä kukaan luonnollisesti ollut hereillä. Paitsi minä ja tuijotin sähköpostia epäuskoisena. Minäkö pääsen nyt Japaniin? Paikkaan, jonne olin halunnut matkustaa enemmän kuin mitään muuta. Koko teini-ikäni olin odottanut tätä hetkeä.
Mistä kaikki alkoi
Japanilainen populaarikulttuuri rantautui Suomeen todella lujaa 2000-luvun puolessa välissä. Olin juuri aloittanut yläasteen ja paras ystäväni luki Ranma-sarjakuvaa. Minusta se oli outoa, koska kirja oli nurinpäin. Jokin isosilmäisissä hahmoissa kuitenkin viehätti; olinhan lapsena katsonut huonosti dubattuja Candy Candy (キャンディ・キャンディ) VHS:iä ja keräillyt Tiimarin kirjepapereita, joissa kauniskasvoiset piirroshahmot seikkailivat.
Kun ruokavälitunnilla kaupasta löytyi Salapoliisi Conan -mangan ensimmäinen osa, ostimme sen kaverin kanssa ja se oli menoa se. Manga ja anime olivat tulleet elämääni. J-rock ja Harajukussa syntyneet katumuotityylit seurasivat perässä. Oli tapahtunut jotain peruuttamatonta.
Japani-harrastajan elämää
Pienellä paikkakunnalla ei ollut helppoa olla erilainen. Onneksi meillä kaverin kanssa oli toisemme, nettikaverit ja kannustavat perheet. Sai harrastaa, värjätä hiukset oranssiksi, eikä kuvisopekaan kieltänyt mangatyylin käyttöä.
Kesällä 2009 sitten matkustin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella Japaniin. Olin 18-vuotias ja minut oli hyväksytty Lions clubin nuorisovaihtoon Japaniin. Japani-buumi oli edelleen todella kova ja paikat vaihtoon kiven takana. Jotenkin minulla kävi tuuri. Vaihto kesti 4,5 viikkoa ja se oli parasta mitä 18-vuotiaalle nuorelle voi tapahtua. Uskallan väittää sen matkan muokanneen minua ihmisenä enemmän kuin silloin olisin koskaan arvannut.
20 vuotta Japania
Olen nyt 33-vuotias ja tietoinen Japani-harrastukseni on kestänyt 20 vuotta. Enää en kuuntele niin paljon japanilaista musiikkia, enkä muista koska olen viimeksi avannut mangapokkarin. Harrastus on muuttanut muotoaan; etsin japanilaisia reseptejä, tutkin historiaa ja suunnittelen lähteväni perheeni kanssa pitkälle matkalle Japaniin tapaamaan vanhaa host-perhettäni.
Pukeudun edelleen lolita-tyyliin, kokeilin gyaru-tyyliäkin ensimmäisen kerran tänä vuonna, ja katumuoti-innostukseni on valunut myös päivätöihini valokuvaajana. Dokumentoin japanilaisen katumuodin harrastajia Suomessa ja aion jatkaa projektia niin kauan kuin aiheesta riittää ammennettavaa.
En oikein vieläkään osaa täysin sanoa, miksi juuri tämä maa ja sen populaarikulttuuri vei minut mukanaan. Lolita-tyyli on näkyvää, erilaista ja superfeminiinistä. Mangan ja animen visuaalinen ja tarinallinen kerronta olivat jotain, mihin en ollut tottunut aiemmin. J-rock vei mukanaan, ja siinä kielellä ja artistien ulkoisella itseilmaisulla oli iso osansa.
Matkustaessani Japanissa sen sijaan jokin sielussani hiljenee. Pään sisäinen kakofonia lakkaa ja voin vaan olla.
Ninni West, Tokiosta Tapiolaan -näyttelyraadin jäsen
Kaikki kirjoituksen kuvat ovat kirjoittajan kotialbumeista. Blogitekstin kansikuva: Osallistuin Ranskassa lolita-vaatemerkki Angelic Prettyn teekutsuille vuonna 2015 ja samana päivänä oli myös fanitapaaminen malli RinRinDollin kanssa. Kuvaaja: French Cafe.
Tokiosta Tapiolaan – japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen Suomessa -erikoisnäyttely 17.4.2024 – 22.3.2026 Museo Leikissä. Kirjoittajan katumuotikuvia on nähtävillä näyttelyssä.
