
Vocaloid on laulusyntetisaattori, jonka kehittämisen Yamaha aloitti vuonna 2000, ja jonka ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille 2004. Vocaloid käyttää oikean ihmisäänen tallenteesta leikattuja äänteitä ja mallintaa niistä laulua ohjelmistoon syötetyn laulun sanojen ja melodian perusteella.
Vocaloidilla on rakennettu erilaisia tuotteita, joihin kuuluu äänipankkeja sekä usein niihin liitettyjä visuaalisia hahmoja. Crypton Future Media on yksi tunnetuimmista vocaloidia käyttävistä media-alan yrityksistä ja sen tunnetuin vocaloid-tuote on kuvitteellinen artisti Miku Hatsune. Muita merkittäviä vocaloid tuotteita ovat mm. Megurine Luka, Kaito, Meiko, Rin &Len Kagamine
Hatsune Miku
Virtuaalinen idoli Miku Hatsune on Crypton Future Median vuonna 2007 julkaisema ohjelmisto Vocaloid 2 -sarjassa. Naisäänisen hahmon nimi perustuu sanoihin hatsu (初, ensimmäinen), ne (音, ääni), ja miku (未来, tulevaisuus). Äänipankin äänneleikkeet on johdettu ääninäyttelijä Saki Fujitan äänestä. Virtuaalisena hahmona Miku Hatsune on 16-vuotias tyttö, jonka vaatetus perustuu löyhästi japanilaiseen tyttöjen koulupukuun. Hahmon on suunnitellut japanilainen kuvittaja KEI. Useat äänipankin kappaleet ovat päässeet Japanissa musiikkilistojen kärkeen ja Hatsune Miku on esiintynyt runsaasti japanilaisessa mediassa ja pitänyt useita hologrammikonsertteja Japanin lisäksi ulkomailla. Myös Suomessa Hatsune Miku on kerännyt lukuisia faneja.
Hatsune Mikun tuotteistus on valtavaa ja hahmosta onkin tehty paljon oheistuotteita figuureista moottoripyöriin. Peliyhtiö Sega on kehittänyt hahmon pohjalta myös Project DIVA -rytmipelisarjan, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2009. Sarjan osia on myyty useita miljoonia kappaleita.