Visual kei

Nuori nainen mustassa asussa ja pinkissä tukassa.
Visual kei -tyylin estetiikka on inspiroitunut visual kei -yhtyeiden jäsenten pukeutumisesta. Kuva: Ninni West

Sen lisäksi, että visual kei on musiikkigenre, on se myös katumuodin alalaji. Tyylin estetiikka on inspiroitunut visual kei  -yhtyeiden jäsenten pukeutumisesta. Tyylin pioneereja ovat mm. yhtyeet  Dead End, X Japan, Buck-Tick, D’erlanger ja Color. Visual kei -tyylissä hiukset stailataan tuuheiksi, meikki voi olla hyvin vahvaa, vaatetus on usein androgyyniä ja värimaailmaltaan tummaa. Itse pukeutuminen voi kuitenkin olla hyvin vaihtelevaa, ja visual kei sisältää monia alatyylejä. On olemassa esimerkiksi goottityylistä visual keitä, jossa käytetään mustaa pitsiä ja pääkallokuoseja, sekä punk-tyylistä visual keitä, jossa käytetään revittyjä farkkuja ja ruutukangasta. 

”Visual kei -bändit pukeutuvat esiintyessään hyvinkin mielikuvituksellisiin asuihin, ja genren kuuntelijat ovat ihastuneet tähän itsekin.Visual kei -tyylissä erityisesti minua viehättää sen androgyyniys, sekä nimensä veroisesti näyttävyys — ”visuaalinen tyyli”.  Pukeutuessasi visual kei -tyyliin, voit olla oman seikkailusi voittamaton päähenkilö – halusitpa sitten ilmentää sisäistä enkeliäsi tai demoniasi.”