Kreppipaperitonttu ja joulukoristeiden historiaa

Kreppipaperitonttu ja joulukoristeiden historiaa   Adventista loppiaiseen Lelumuseo Hevosenkengän vitriineistä suurin osa puetaan jouluasuun koristelemalla lastenhuoneita kunkin ajan joulukoristein. Joulukoristeita ja -tavaroita ei ole erityisemmin museon kokoelmiin kerätty, vaan niitä on tullut satunnaisina lahjoituksina, ja välillä niitä on ostettu vanhojen tavaroiden liikkeistä. 1940-luvun joulukoristeita museolla on eniten, ja ne ovatkin mahdottoman sympaattisia! Pula-aikana kaikkea, lelujakin, […]

Naista esittävä hyrrä

Naista esittävä hyrrä   Hyrrä on yksi vanhimmista leikin ja pelaamisen välineistä, ja se tunnetaan ympäri maailmaa monenlaisissa kulttuureissa. Euroopassakin hyrrillä on leikitty jo ennen ajanlaskun alkua, sillä roomalaisen valtiomies Gaton kerrotaan kehottaneen vanhempia antamaan lapsille leikkeihin mieluummin hyrriä kuin noppia. Joissakin maissa hyrrillä on ollut onnea tuova merkitys, kun niitä on pyöritelty kylvön jälkeen. […]

Hullunkurisia perheitä

Hullunkurisia perheitä   Lokakuun ratoksi tutustumme Kurkistus kokoelmaan -verkkonäyttelysarjassa Hullunkuriset perheet -pelikorttien ihmeellisen maailmaan. Pelin idea on kerätä omaan käteen saman perheen kortteja neljän sarja pyytämällä vuorollaan muilta pelaajilta kortteja. Kädessä pitää olla jo valmiiksi yksi kyseistä perhettä edustava kortti. Peli päättyy kun kaikki perheet on muodostettu. Usein pelissä on mukana myös yksi erikoiskortti, useimmiten […]

Polkuhevonen Helylästä

Polkuhevonen Helylästä   Syyskuussa esittelemme Kurkistus kokoelmaan-verkkosarjassa kauniin, vaaleankeltaisen polkuhevosen vajaa sadan vuoden takaa. Hevonen ei ole museomme perusnäyttelyssä esillä, joten viimeksi sen on saattanut nähdä vitriinissämme osana suomalaista leikkikalusuunnittelua ja -tuotantoa esitellyttä Hyvät, pahat ja hassut lelut -erikoisnäyttelyä 2012–2013 (http://www.museoleikki.hevosenkenka.fi/nayttelyt/hyvat-pahat-ja-hassut-lelut). Polkuhevonen on kolmipyöräinen, ja puusta valmistettu. Tämä hevonen on teollisesti valmistettu, mutta samantyyppistä mallia […]

Barbikin nukkuu Soputeltassa

Barbikin nukkuu Soputeltassa   Kirkkaan oranssi SOPU-teltta on yksi suomalaisen retkeilyn klassikoita, joka oli ahkerasti käytössä suomalaisten metsäretkillä ja mökkivierailuilla vuosikymmeniä.  SOPU-telttamalliston suunnitteli Jarl Lönnqvist jo 1930-luvulla Telttaliike SOPU:n tuotantoon. Yritys toimi Helsingissä. Teltta pysyy pystyssä kahden risteävän kaaren avulla. Tämä suomalainen keksintö on patentoitu, vaikkakin rakennetta on sittemmin kopioitu ahkerasti. Telttaa markkinoitiin mm. lauseella: […]

Sarviksen kuorma-auto

Sarviksen kuorma-auto   Monet suomalaiset tuntevat Sarviksen lähinnä kirkkaista ja käytännöllisistä, pinottavista muoviastioista, talviklassikoista pulkasta ja minisuksista sekä napeista. Harva kuitenkin tietää, että Sarvis valmisti myös leluja erityisesti 1950-luvulla. Jokainen kirppikseltä bongattu Sarviksen valmistama lelu onkin löytö! Heinäkuussa esittelemme yhden kokoelmaamme sisältyvistä Sarviksen leluista, värikkään kippiauton. Kippiauto on valettu muovista, ja sen ohjaamo on vihreä, […]

BRIO ja klassikkojunarata

BRIO ja klassikkojunarata   Jotkut lelut kestävät aikaa paremmin kuin toiset. Yksi tällainen leluklassikko on BRIOn junarata, jonka tunnistavat niin nykylapset kuin heidän vanhempansakin. Lelumuseo Hevosenkengän kokoelmissa on useampikin BRIOn juna, sekä muitakin tämän alkujaan ruotsalaisen lelujätin valmistamia puuleluja. BRIOn vaiheet yrityksenä ovat monimuotoiset. Yrityksen historiaan voi tutustua Ruotsin Skånessa Osbyssa, jonne tehdas aikoinaan 1800-luvulla […]

Jukolan talo

Jukolan talo   Kesä lähestyy ja Lelumuseon Hevosenkengän Kurkistus kokoelmaan – sarjan esittelyvuorossa on ihana ja suomalaishenkinen Jukolan talo. Se on valmistettu hirrestä ja on vanhimman suomalaisen, edelleen toiminnassa olevan lelutehtaan, Juho Jussilan valmistama. Jukolan talo oli eräs Suomen 1940-luvun menestyneimpiä leluja.  Se onkin varmasti monelle suomalaiselle tuttu. Myös Lelumuseon Jukolan talo on peräisin 1940–50-luvulta. […]

Hyppää narua ja ruutua! Pihaleikkiklassikot tulevat taas

Hyppää narua ja ruutua! Pihaleikkiklassikot tulevat taas   Kevätaurinko alkaa näin huhtikuussa jo hiljalleen lämmittää ja luonnon vehreys tekee tuloaan. Kevät on oivaa aikaa myös lasten, ja miksei aikuistenkin, kirmata pihalle ja kaivaa kaikki kivat ulkoleikit muistin kätköistä. Kurkistus kokoelmaan -sarjassa tutustutaan huhtikuussa tarkemmin klassisiin hyppyleikkeihin: naru- ja ruutuhyppelyyn. Lelumuseo Hevosenkenkä on yhtä lailla leikin […]

Hannu ja Kerttu – kahviastiasto

Hannu ja Kerttu – kahviastiasto   Maaliskuun Kurkistus kokoelmaan -sarjassa esittelyvuorossa on Arabian lasten Hannu ja Kerttu-kahviastiasto sekä todennäköisesti Pietarista Suomeen kulkeutuneet lasten mehukannu ja jälkiruoka-astia. Astiat ovat kuuluneet 1940-luvulla syntyneille sisaruksille. Kahviastiasto sijoittuu leimansa puolesta 1949–64 väliselle ajalle. Mehukannu ja jälkiruoka-astia ovat todennäköisesti kuuluneet alun perin sisarusten Pietarissa syntyneelle isoäidille. Hannu ja Kerttu -kahviastiasto […]

Naantalin nuket

Naantalin nuket   Lelumuseo Hevosenkengän helmikuun Kurkistus kokoelmaan – sarjassa esittelyvuorossa on kaksi nukkea, jotka ovat reproduktioita 1800-luvulta peräisin olevista niin kutsutuista Naantalin nukeista. Lelumuseon kokoelmiin vastikään tulleiden nukkejen ajoituksesta ei ole varmaa tietoa, mutta todennäköisesti ne ovat 1930-50-lukujen väliltä. Nuket esittävät metsästäjää ja neitoa. Ne ovat valmistettu neulomalla puuvillalangasta. Metsästäjä-nukella on yllään vaaleanvihreä jakku, […]

Intiaanit ja eksoottiset eläimet

Intiaanit ja eksoottiset eläimet   Lelumuseo Hevosenkengän Kurkistus kokoelmaan -sarjan vuosi 2015 käynnistetään esittelemällä pala suomalaista lelunvalmistushistoriaa. Esittelyvuorossa ovat Tehdasosakeyhtiö Siron ja sen perintöä jatkaneen Kannaksen Lelun valmistamat intiaani- ja eläinfiguurit 1918–1939 väliseltä ajalta. Tuohon aikaan intiaanit ja eksoottiset eläimet, jotka eivät kuuluneet Suomen eläinkantaan, tulivat lapsille tutuiksi lähinnä lelujen ja kirjallisten tarinoiden kautta, jotka […]