Suhtautuminen ja stereotypiat

Harrastajia Chibi Kibecon -tapahtumassa 2023.
Harrastajia Chibi Kibecon -tapahtumassa 2023. Kuva Museo Leikki

Ulkopuolisten suhtautuminen japanilaisen populaarikulttuurin harrastamiseen on ollut vaihtelevaa ja se on myös muuttunut vuosien saatossa. Vielä 2000-luvun alussa harrastaminen oli melko stigmatisoitua, ja siitä saattoi esimerkiksi joutua kiusaamisen kohteeksi. Erityisesti japanilaisen populaarikulttuurin värikkyys ja erilaisuus länsimaiseen kulttuuriin nähden herättivät huomiota. Monilla pienemmillä paikkakunnilla ennakkoluulot olivat yleisiä ja harrastaja saattoi olla täysin yksin harrastuksensa kanssa. Silloin nettiyhteisöt ja -kaverit ovat olleet erityisen tärkeitä.

Nykyään ennakkoluuloja on vähemmän ja monet kokevat harrastamisen olevan hyväksyttyä. Silti edelleen on harrastajia, jotka kokevat ettei harrastusta täysin ymmärretä tai hyväksytä, eivätkä he halua kertoa harrastuksestaan esimerkiksi työpaikalla. Toki on myös monia harrastajia, jotka eivät ole kohdanneet ennakkoluuloja, vaan ovat sen sijaan saaneet ihasteluakin omaan pukeutumiseen liittyen. Osa vanhoista harrastajista on vanhemmalla iällä ottanut nuoruuden “erilaisen” identiteetin voimavarakseen. Esimerkiksi ennen haukkumasanana toiminut “ernu” (erilainen nuori) saattaa nykyään herättää tärkeitä muistoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tietyssä sukupolvessa.

Palaa teeman alkuun
Seuraava artikkeli