Sailor Moon

Sailor Moon -figuuri
Sailor Moon on Naoko Takeuchin luoma taikatyttö-mangasarja. Kuvassa päähenkilö Usagi. Kuva: Museo Leikki

Sailor Moon on Naoko Takeuchin luoma taikatyttö-mangasarja (1991–1997). Mangan pohjalta on tehty kaksi animesarjaa: alkuperäinen julkaistiin vuosina 1992–1997 ja uusi versio vuosina 2014–2016. Uusi versio nimeltä Sailor Moon Crystal pyrki seuraamaan mangan juonta uskollisemmin. Alkuperäiseen animesarjaan lukeutuu kolme elokuvaa (1993–1995) ja uuteen neljä elokuvaa (2021–2023). Tämän lisäksi mangan pohjalta on tehty muun muassa musikaaleja, videopelejä ja huvipuistolaite Universal Studios Japan -huvipuistossa. Sailor Moon on maailmanlaajuisesti yksi tunnetuimmista manga- ja animesarjoista.

Sarjan päähenkilö Usagi tapaa puhuvan kissan Lunan ja saa tietää olevansa sailor-soturi nimeltä Sailor Moon. Luna antaa Usagille taikarintaneulan, joka antaa hänelle voiman muuttua Sailor Mooniksi. Luna ja Usagi keräävät ympärilleen muita sailor-sotureita ja yhdessä he taistelevat pahuutta vastaan. Sailor Moon -sarjaa on kehuttu erityisesti sen visuaaleista, hahmojen kirjoituksesta ja huumorista.