
Mangataiteilijoista käytetään termiä mangaka. Koska mangaa julkaistaan nopealla aikataululla, monilla mangakoilla on avustajia, jotka auttavat piirtämisen tai varjostusten kanssa. Monet tunnetut tekijät ovat aloittaneet toisten jo menestyneiden mangakoiden avustajina. Manga-avustajien työtehtävät riippuvat siitä, mitä mangaka haluaa itse tehdä ja mitä hän haluaa jättää avustajiensa täydennettäväksi. Joskus mangakat piirtävät vain päähenkilöt ja jättävät muut hahmot sekä taustat avustajien piirrettäväksi. Joskus mangakat taas piirtävät itse suurimman osan ja antavat avustajien lisätä lähinnä varjostuksia.
Toisin kuin länsimaissa ehkä ajatellaan, mangaka ei ole yksinomaan vastuussa teosten sisällöistä. Mangalehtien kustannustoimittajilla eli editoreilla on myös sananvaltaa siihen, miten sarjan juoni etenee. Yleensä mitä menestyneempi mangaka on kyseessä, sitä enemmän valtaa hänellä on luoda täysin omia tarinoita. On kuitenkin vaikea tietää, missä määrin mangan tarinaan on vaikuttanut mangaka itse ja missä määrin editori, ellei mangaka itse avaa tuotantoprosessia. Editorin työnä on myös seurata fanipalautetta ja mahdollisesti muokata tarinoita palautteen perusteella. Toisinaan tämä voi johtaa melko poikkoilevaan juoneen, kun mangakan täytyy reagoida editorin muokkausehdotuksiin. Silti tekijänoikeudet ovat vahvat, ja yleensä mangaka itse omistaa oikeudet sarjaansa ja hahmoihinsa. Kustantaja ei siis voi esimerkiksi siirtää sarjaa toisen piirtäjän tehtäväksi.
Jos manga ei onnistu saamaan riittävästi lukijoita editorin muokkausehdotuksista huolimatta, sarja saatetaan lopettaa kesken tai sarjalle kirjoitetaan nopea loppu. Jos manga taas on erityisen suosittu, sitä pyritään jatkamaan niin pitkään kuin suosiota riittää. Joitain mangasarjoja on tuotettu jopa vuosikymmeniä.