Manga (マンガ) on kattotermi japanilaiselle sarjakuvalle ja sarjakuvaromaanille. Mangaa luetaan yleensä länsimaisittain “väärin päin” eli oikealta vasemmalle. Manga siinä muodossa kuin se nykyään tunnetaan on peräisin toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Yksi mangan syntyyn vaikuttaneista taiteilijoista oli oli Osamu Tezuka (1928-1989), joka otti käyttöön monia elokuvallisia ilmaisutapoja (esim. zoomaukset ja vaihtelevat kuvakulmat). Tezukan tuotantoon kuuluu mm. alkuperäinen Astro Boy -sarja (1952-1968). Aluksi mangaa tehtiin pääasiassa lapsille mutta vähitellen myös varttuneemmille.
Mangan aiheena voi olla lähes mikä vain. Yleensämangasarjojen osia julkaistaan viikoittain tai kuukausittain ilmestyvässä lehdessä. Jos sarjasta tulee suosittu, julkaistaan se usein myös pokkarina. Toisin kuin länsimaiset sarjakuvat, jotka julkaistaan väritettyinä, mangat ovat pääasiassa mustavalkoisia. Tämä johtui alunperin siitä, että mangajulkaisuja tuotetaan usein nopealla aikataululla ja mustavalkoisena piirtäminen ja painaminen säästää sekä aikaa että painokustannuksia. Mustavalkoisuudesta on sittemmin tullut mangalle merkittävä tyylillinen piirre. Mangaa julkaistaan myös kustantamoiden ulkopuolella. Nämä omakustanteiset doujinshi-julkaisut voivat olla sekä alkuperäismangaa että fanituotantoa olemassa olevista sarjoista.
Manga ja anime kulkevat usein käsi kädessä. Mangasarjoista tehdään animesarjoja tai -elokuvia, ja toisinpäin. Suosittuja ovat myös suoraan animen kuvista kootut mangaversiot eli ns. cine-mangat. Usein manga- ja animeteokset ovat osa laajempaa “mediatuoteperhettä”, johon kuuluu lisäksi erilaisia oheistuotteita kuten pelejä ja keräilytavaraa.
Mangan voi nähdä Japanin massakulttuurin keskeisenä voimana. Iso osa muusta viihteestä, kuten esimerkiksi anime ja pelit, perustuvat mangaan. Manga on läsnä kaikkialla Japanissa. Sitä löytyy pikaruokaravintoloista, pienten saarten välillä kulkevilta lautoilta, 24h-mangakahviloista sekä lähikauppojen hyllyiltä. Juna-asemilla kylttejä tehdään mangatyyliin ja poliittiset puolueet yrittävät kalastella nuorten ääniä tekemällä omia mangajulkaisujaan. Japanissa on myös useampi mangaan erikoistunut museo.