Innostuin erityisesti japanilaisista peleistä kun aloin viime vuonna pelaamaan Souls-sarjaa ja sen muita osia, sekä Yakuza sarjan pelejä. (2004)
Manga/animea rupesi saamaan aikanaan ~2005 tienoilla (noin 13 v), jolloin aloin lukemaan ja katsomaan käännettyjä sarjoja. Samoihin aikoihin rupesin pelaamaan JRPG pelejä (Final Fantasy, Kingdom Hearts…), jotka ovat yhä nykyäänkin suurin pala harrastustani. (1992)
Kymmenen ikävuoden paikkeilla Pokemon- TV-sarja oli jotakin aivan uutta verrattuna muihin piirrettyihin.
Ensimmäiset kolme pelikonsoliani olivat Nintendoja, ja lainasin tai pelasin ystävilläni myös PlayStationeja, mukaanlukien harvinaisempia JRPG-tuontipelejä USAsta. Aloin tajuta että kaikki lempipelini, ja konsolit joilla ne pyörivät, tulivat Japanista. Toki pidin joistakin länsimaalaisistakin peleistä, mutta ne tuntuivat vertailussa keskimäärin tylsiltä ja mielikuvituksettomilta.(1989)
Eräästä pelistä innostuin (n. 15v), kun löysin siitä tehdyn animen. Tutustuttuani peliin tarkemmin eksyin sen yhteisöön ja sen inspiroimiin roolipeleihin. (2002)
Final Fantasy pelisarja imi mukaansa osasta 10 alkaen. Tämän jälkeen muut pelisarjan osat ovat löytäneet tiensä pelattavakseni. Ei toki kaikki. SquareEnixin toinen pelisarja Kingdom hearts pitää ihan erityistä paikkaa sydämessäni. Toki Zeldat ja monet muut japanilaiset pelisarjat kuten Tales of…ja Harvest moon sekä ehkä vähemmän tunnetut pelit kuten Klonoa ja Tomba ovat olleet vahvana pelihistoriassani. Myös supermario sunshine ja pikmin ovat eräitä lempipelejäni. (1990)
Lapsena tuli aina katsottua Pokemonia ja keräiltyä Pokemon kortteja. Sailor Moonit ja Dragon Ballit piti aina katsoa. Esim Conan mangat ostin kaikki. Kun Fullmetal Alchemist tuli niin aloin myös piirtämään anime hahmoja. Vuonna 2006 kuulin kaverilta Japanilaisesta bändistä nimeltä The Gazette ja siitä innostus Japanilaiseen musiikkiin. (1992)
Olin 7-vuotiaana vuonna 1999 Yhdysvalloissa matkalla vanhempieni mukana, kun heräsin aamulla katsomaan TV:tä. Ensimmäinen kuva, jonka TV:stä näin oli Pokémon-animen Moltres-jakso, joka teki itseeni heti vaikutuksen. En ymmärtänyt englantia 7-vuotiaana, mutta tiesin jo siinä iässä, että tämä oli se minun juttuni. Pokémon tuli Suomeen puoli vuotta myöhemmin ja olin valmis nauhoittamaan ensimmäisen animen jakson videolle. Puoli vuotta tämän jälkeen sain Game Boy Colorin ja Pokémon Bluen. Näin 25 vuotta myöhemmin voin sanoa, että niin anime kuin Nintendon videopelit ovat edelleen se oma juttu ja mikään ei ole kiinnostuksessa muuttunut vuosien varrella. (1991)
Kaikki lähti pokemonista noin vuonna 1999 kun olin 11/12-vuotias. Ebsin tuli anime, sitten keräilykortit ja lopulta gameboypelit. Pokemonin myötä myös esim. Digimon ja Sailor Moon-sarja alkoivat kiinnostaa. Nykyään aikuisena anime ei niinkään kiinnosta. Pelit, figuurien ja pehmojen keräily sekä japanin kielen opiskelu ovat kuitenkin jääneet elämään. 30-vuotiaana otin myös ensimmäisen tatuointini, jonka aiheena on tietysti pokemon. (1988)
Kaiken muutti Final Fantasy VII, jota pääsin pelaamaan kypsässä 14-vuoden iässä. Sitäkin pelasin tietokoneella. Se oli jotain mitä en ollut koskaan aiemmin nähnyt, taustat oli aivan upeita ja ne polygonipalikko ukot näytti aivan sairaan hyvältä verrattuna kaikkeen siihen pikselimössöön, jonka kanssa olin tottunut toimimaan. Puhumattakaan välianimaatoista, ne ne vasta huikeita oli. Immersiota auttoi upeat musiikit ja pelin lehtisessä mukana olleet konseptitaiteet hahmoista, jotka saivat mielikuvituksen täyttämään polygonien väliin jäävät aukot. Cloud ja Sephiroth olivat kauniita juuri sillä tavalla, mitä länsimaisiin laatikkonaamoihin ladonseiniin kyllästynyt teinityttö pystyi vain toivomaan. (1985)
Jossain kohtaa innostuin lukemaan Anime-lehteä, jossa oli erillinen artikkeli Kingdom Hearts II -pelistä. Hankin kyseisen ja sitä edeltäneen pelin ja päädyin sitä kautta tutustumaan Suomen con-skeneen cosplayn kautta. Kingdom Hearts oli siihen aikaan (2008-2009) iso ja näkyvä osa suomalaisessa cosplay-yhteisössä. Omat ensimmäiset cosplayni olivat Death Notesta ja sittemmin Kingdom Hearts II -pelin Roxas. (1995)
