Harrastaminen on ollu minulle tärkeää ja olen kokenut sen kautta yhteenkuuluvuuden tunnetta. On ollu myös kivaa kun on ollut joku oma juttu. Harrastaminen on iso osa elämääni, enkä usko että pystyisin siitä ikinä kokonaan luopumaan. Se on elämäntapa. (s. 1992)
Harrastaminen oli nuorempana elämäni tärkein asia, se toi valtavaa iloa elämään. Nykyään rentoudun harrastusteni parissa vapaa-ajalla ja nautin täysillä lempisarjoistani ja -peleistäni. Harrastaminen auttaa palautumaan töistä ja muusta stressistä eli hoitaa mielenterveyttä! (s. 1990)
Myöhemmin, kun löysin fandomin, löysin ihmisiä, jotka olivat kaltaisiani, löysin oman ihanan kaveriporukan johon kuuluin, ja jonka kanssa tehtiin paljon ihania asioita. Löysin ystäviä, todellisia ikiystäviä, joista tuli kuin perheenjäseniä, ja jotka ovat yhä läsnä vahvasti arjessa ja koko perheeni elämässä. Löysin sitä kautta rakkaan aviomieheni, jonka kanssa olen nyt ollut yhdessä jo 19 vuotta, ja jonka kanssa minulla on ihana perhe. (s. 1981)
Japanilaisten luomat tarinat ovat niin erilaisia ja sisällöt paljon rikkaampia ja syvällisempi monesti verrattuna esim. länsimaisiin valtavirta animaatioihin. Tarinat ja japanilainen kulttuuri sarjoissa on kiehtova. Yksinkertaisesti vain pidän näistä tarinoista, se on mediaa jota haluan kuluttaa ja tukea. Pidän myös useiden japanilaisten manga ja animetaiteilijoiden taiteesta ja japnilaisesta söpöyden käsitteestä. Varsinkin suomessa, missä asiat ovat usein mustia ja harmaita ja mielestäni siksi tylsiä, on japanilaisen mangan ja animaation suloinen ja värikäs maailma piristävän erilainen. (s. 1986)
Olen ns. ensimmäisen aallon japaniharrastajia. Aloitin suomennetun mangan lukemisen yläaste ikäisenä noin 2004 – 2005 sekä suomennetun animen katsomisen. Kiinnostukseni lisääntyi pikkuhiljaa ja 2008 aloitin cosplayasujen tekemisen, 2009 käymään coneissa. Japanilainen tuotanto oli hauskaa, värikästä, vauhdikasta ja laadukasta – ja eksoottista. Lukiossa kiinnostuin myös japanilaisesta katumuodista, koska se oli avarakatseisempaa kuin peruskoulujen massamuoti. (1989)
Harrastus ei enää tunnu harrastukselta vaan elämäntavalta. Elän intohimojani ja lapsuuttani joka päivä. En anna ”lapsellisena” pidettyjen asioiden estää minua harrastamasta intohimojani ja saan keräilystäni ja harrastuksistani paljon iloa ja mielihyvää. (s. 1993)
Harrastukseni on siis avannut minulle uusia ovia, ollut vahvasti läsnä luomissani kontakteissa ja tutustuessani uusiin ihmisiin ja pitäessä yllä ihmissuhteita. Olen myös kokenut aina että japani ja ylipäänsä “nörttikulttuuri” on hyvin vastaanottavaista porukkaa. Koskaan siellä en ole itseäni tuntenut ulkopuoliseksi. Päinvastoin “normojen” keskuudessa en tuntenut samanlaisia kuuluvuuden tunteita, vaikka kyllä sitä tuli nuorena juteltua hepoista heppatyttöjen kanssa. Yliopistossakin tutustuin luokkalaisiini cosplay harrastuksen kautta. (s. 1999)
Laajentuminen on tapahtunut saatavuuden kasvamisen myötä, mitä helpompi on päästä käsiksi esim. peleihin, mangoihin tai fanituotteisiin, sitä enemmän niitä tulee kulutettua. Internetin yleistyminen on myös ollut aivan elimellinen harrastuksen kannalta, olen kotoisin pienestä tuppukylästä, missä ketään ei kiinnostanut Japanijutut, joten netistä löytyi kavereita. (s. 1985)
Erityisesti aiemmin (2000-luvulla) harrastukseen liittyi merkittävästi stigmaa, mutta 2010-luvun alun ”animebuumin” jälkeen ennakkoluulot ovat selvästi vähentyneet. Kyllähän värikkäästi pukeutuneet nuoret -termiin törmää vieläkin vuosittain lehdissä, mutta tyypillisesti harrastukseen suhtaudutaan avoimemmin. (s. 1989)
Hmm, ihailen aina porukkaa, joka rohkeasti tuo esille, että anime-, manga- ja nörttijutut ovat heille oikeasti tärkeitä ja menneet sillä asenteella, että siinä ei ole mitään hävettävää! Olen itse sitten vaisumpi ja huolehdin mitä muut miettii. (s. 1992)
Harrastukseeni on suhtauduttu myönteisesti, sanoisin myönteisemmin kuin olen ajatellut. Animeen ja mangaan on liittynyt ennakkoluuloja lähinnä sen erilaisuuden takia, minkä takia en uskoltanut kummemmin tuoda harrastustani esille alkuaikoina. Nykyään tuntuu, että animea ja mangaa ei enää pidetä niin erilaisena, ja harrastajakunta Suomessa on laajentunut huomattavasti. Olen näiden tekijöiden takia nykyään avoin harrastuksestani. (s. 2004)
Eniten ihmettelyä saan edelleen osakseni vanhempieni ikäluokalta eli yli keski-ikäisiltä, jotka luulevat että ”japanijuttujen” harrastaminen oli teini-iän vaihe eikä iso osa elämääni. Samankaltainen asenne näkyy myös nuoremmissa, noin teini-ikäisissä harrastajissa, jotka pitävät kolmekymppisen animen ja japanilaisen populaarikulttuurin harrastamista nolona ja lapsellisena, vaikka animea, mangaa ja cossattavia hahmoja löytyy jokaiselle ikäluokalle. (s. 1993)
