
Kun tapasin tulevan parhaan ystäväni japanin kielen kurssilla yliopistolla, niin hän houkutteli Traconiin 2005 tai 2006. Ihan ensimmäisiä Traconeita kun oli vielä Hervannassa Tampereen teknillisen yliopiston tiloissa ja liput maksoivat 2e eli narikan. Ystäväni ehdotti cossaamista, koska pukeutui itsekin ja minä edellisenä iltana rakensin isän puvusta ja uimalaseista Final Fantasy VII -sarjan Renon asun, sillä tukkani oli valmiiksi punainen. Siitä se lähti ja sen jälkeen tein itselleni ja ystävälleni asut ja suosikkisarjoistamme! Nykyään uusiokäytän vanhoja asuja, sillä niitä on kertynyt lähes parinkymmenen vuoden ajalta. (1986)
2010 cosplay oli vitsi ja esim. vaatetusalalla kukaan opettaja ei pitänyt harrastuksesta. Nyt on toisin ja cosplayta pidetään arvossa. Monesti joudun korjaamaan ja selittämään Japania tai cosplayta koskevia asioita vielä nykyäänkin. Katumuoti ja cosplay sekoitetaan monesti toisiinsa ja tämä herättää suorastaan raivostusta skenessä. (1989)
Eka coni oli Kawacon 2013, olin 11v ja päällä ihan jäätävän kamala itse tehty Sonic the Hedgehog -asu, ja tokana päivänä kummitädin tekemä Mewtwo-asu. Itselle kilpaileminen ei ole kamalan iso osa ainakaan vielä, toisaalta rakastan olla lavalla ja palkinnot kiinnostaa. (2002)
Kuulin, että Suomessa järjestetään animetapahtumia, joissa fanittamistaan pystyi ilmaisemaan mm. pukeutumalla lempihahmokseen. Tästä alkoi cosplayharrastukseni, jota on jatkunut lähemmäs 15 vuotta. (1993)
Ihailin pienempänä itseäni kokeneempia ja taitavampia cosplayharrastajia. He innostivat minua kehittymään ja jatkamaan harrastusta. Tämä on tavallaan hassu ajatus, sillä olen ollut ystäviä muutaman ”idolini” kanssa noin kymmenisen vuotta. (1993)
Yläasteella kävin ensimmäisessä conissa joka oli Tracon 4 tampereella. Tätä kautta innostuin hakemaan yläasteen vaatetusalalle ja sen jälkeen on tullut tehtyä kaikki asut itse ja nykyään teen myös cosplay asuja asiakastöinä. Coneissa on myös joka vuosi tullut aina käytyä. Koitan myös paljon tehdä vinkkivideoita esim. Tiktokiin ammattiompelijana. (1993)
Animesta ja mangasta innostuneena aloin opiskella japania vuonna 2002 ja aloitin cosplay-harrastuksen vuonna 2004. Cosplayaan yhä aktiivisesti, ja olen cosplayn ja kansainvälisten cosplay-kisojen kautta päässyt reissaamaan ympäri maailmaa. Japanissakin on cosplayn ansiosta tullut käytyä. (1987)
Tutustuin cosplay harrastukseen ja ylipäänsä Japanin harrastamiseen yläasteella sen aikaisen ystävän kautta. Olin ylä-asteella vuosina 2012-2015. Kävin ensimmäisessä con-tapahtumassa vuonna 2014, ja tämä tapahtuma oli Tampere Kuplii. En ennen sitä ollut kulkenut kauheasti junalla muihin kaupunkeihin joten matka kaverin kanssa kaksin tuntui jännittävältä. Minulla oli päällä kaappicossi creepypasta hahmosta Clockwork. Olin opiskellut asua varten sfx-meikin tekemistä jotta sain peitettyä toisen silmäni rannekellon kellolla. Valmistin myös ensimmäisen itsetehdyn asuni ylä-asteella. Hahmo oli Kiku Juon, ja valmistin puvun yhdeksännen luokan valinnaisessa käsityössä viimeisenä pukunani kun muut valmistivat itselleen valmistujaismekkoja. Olin alusta asti kiinnostunut pukujen itse tekemisestä, vaikka sainkin suurimman osan ensimmäisistä puvuistani vanhemmiltani syntymäpäivä ja joululahjoiksi. Kiinnostuin myös kisaamisesta, sillä halusin päästä lavalle esiintymään ja näyttää käsityötaitojani ja harrastuksen aloittamisen jälkeen minusta tuntui siltä että nyt minulla vihdoin oli paikka jossa saan näyttää mitä osaan. Kisasin ensimmäistä kertaa Popcult tapahtumassa vuonna 2016. Olen näiden vuosien varrella kisannut muutamaan otteeseen, uskaltaisinko veikata viidesti yhteensä. En koskaan sijoittunut missään kisassa ennen koronaa. Olin ennen koronaa jo lopettanut kisaamisen ja puvun teko intoni oli laantunut. Pidin muutaman vuoden cosplay harrastus tauon, mutta en luopunut mistään puvuistani. Keräsin myös yhä figuureja. Tässä kohtaa lukion viimeiset vuodet ja suunnitelmat lähteä yliopistoon painoivat päälle joten harrastus jäi tauolle. Koronan aikana ei myöskään ollut tapahtumia joten kisaaminen jäi pois kokonaan tämänkin takia, mutta rupesin tekemään koronan aikana entistä enemmän asuja itse. Koronan jälkeen sain vihdoin inspiraatiota lähteä kisaamaan uudestaan kaikkien näiden vuosien jälkeen ja päädyinkin ensimmäisessä kisassani coni/cosplay tauon jälkeen Hypeconin 2023 cosplay kisassa ensimmäiseksi. Tämä antoi minulle uutta intoa ja halua kisata sekä harrastaa enemmän. Olenkin tänä vuonna tehnyt ennätysmäärän pukuja ja odotan innolla uutta conivuotta ja uusia tapahtumia kuten kotae expoa. (1999)