Japanilainen populaarimusiikki Suomessa

Dir en Grey -yhtye lavalla.
J-rockbändi Dir en Grey esiintymässä Ankkarockissa vuonna 2007. Kuva: Ninni West

J-rock rantautui Suomeen 1990-luvulla manga- ja anime-harrastuksen vanavedessä. Moni j-rock bändi löi läpi tekemällä tunnuskappaleen animesarjaan, kuten esimerkiksi L’Arc-en-Ciel vuonna 2004 Fullmetal Alchemistiin. Myös internetin alustat, kuten IRC-galleria ja MySpace edesauttoivat musiikin leviämistä. 

Yksi ensimmäisistä Suomessa esiintyneistä japanilaisista yhtyeistä oli Japanissa suosittu rap-yhtye Rip Slyme, joka esiintyi vuonna 2002 Japanilais-suomalaisten nuorten yhdistyksen Nibai ry:n  järjestämillä Ikeike-festivaaleilla. J-rockin suosituimmat vuodet Suomessa ovat karkeasti arvioituna 2007-2012, jolloin Suomessa kävi useampi suosittu bändi, kuten Dir en grey, The GazettE, Miyavi ja An Cafe. Kaikki edellä mainitut yhtyeet ovat myyneet legendaarisen Tavastian täyteen. Esimerkiksi Dir en grey soi radiokanava YleX:llä ja yhtyeen levy Withering to Death pääsi vuonna 2005 Suomen Top 40-listalle. Suosiosta Suomessa kertoo myös se, että Suomeen perustettiin japanilaiseen musiikkiin keskittyneitä yhdistyksiä, kuten JrockSuomi ry. Nykyään parhaiten kuulumisia japanilaisesta musiikista saa JaMEn (Japanese music entertainment) nettisivuja seuraamalla. 

J-pop ei saavuttanut Suomessa aivan samanlaista suosiota kuin j-rock. 1990-luvun j-popin keulakuvia olivat useat naispuoliset sooloartistit, kuten Ayumi Hamasaki, Namie Amuro, Utada Hikaru ja Koda Kumi. Näiden artistien musiikki vaihteli akustisesta popista r’nb-poppiin. Suomessa suosittuja j-pop naisidoliryhmiä ovat esimerkiksi Morning Musume ja AKB48. Kuten länsimaissakin, myös Japanissa musiikkiartistit muovautuvat usein tyyli-ikoneiksi. Ayumi Hamasaki ja Namie Amuro vaikuttivat suuresti gyaru-katutyylin muodostumiseen ja yleisiin trendeihin. 

Palaa teeman alkuun
Seuraava artikkeli