
Harajuku-kaupunginosa Tokiossa muodostui katumuodin keskukseksi 1970- ja 80-luvuilla. Harajukussa kokoontui yhteen paljon nuoria alakulttuurien edustajia, mikä mahdollisti nuorten verkostoitumisen ja tyylien nopean leviämisen. Katumuoti houkutteli Japanille ominaisessa yhteinäiskulttuurissa nuoria etenkin sen individualismin vuoksi. Yksilöllinen pukeutuminen tarjosi vastapainoa esimerkiksi pakollisille koulupuvuille. Vähitellen J-muoti tuli tunnetuksi myös länsimaissa erityisesti internetin myötävaikutuksella. Vaikutteet ovat kuitenkin olleet kaksisuuntaisia: paitsi että länsimaissa on innostuttu japanilaisista katumuotityyleistä, on myös J-muoti inspiroitunut länsimaisesta kulttuurista. Esimerkiksi visual kei -tyyli ammentaa glam rock -tyylistä tai girly-tyylit amerikkalaisesta prairie-mekosta.
Ensimmäisten ikonisten j-muotityylien suosion hiivuttua ja harrastamisen yleistyttyä internetin ja kaupallistumisen vaikutuksista, monien mielestä Harajukun merkitys katumuodin keskuksena on pienentynyt. Onko katutyyli edelleen katutyyliä, jos vaatteet voi ostaa ketjuliikkestä? Toisaalta muodin luonnollinen kierto kulkee vaikuttajilta ja kuluttajilta catwalkeille ja sieltä takaisin kaupalliseen muotiin ja kuluttajalle. Vaikuttajien merkitys on japanilaisessakin katumuodissa suuri: japanilaista vaikuttajista mainittakoon Mana ja Misako Aoki, ja suomalaisista Kao Kitsune ja Namikolinx.
Japanilainen katumuoti on saanut inspiraatiota eri medioista, muun muassa musiikista, mangasta, animesta ja peleistä. Esimerkiksi mangataiteilija Ai Yazawan (mm. mangasarjat Paradise Kiss ja NANA) sarjoissa näkee paljon katutyyleihin pukeutuvia hahmoja. Varsinkin NANA on Suomessa erittäin suosittu “kulttimanga”, joka inspiroi monia punk-, visual kei- ja lolita-tyylien pukeutumiseen. Muodin inspiraatio kierto toimii tässäkin myös toisinpäin: Ai Yazawa on saanut töihinsä inspiraatiota elävistä katutyyleistä.
Vaikka j-muoti yhdistetään usein naisharrastajiin, on katumuoti nykyään kaiken pukeutumisen tavoin hyvin sukupuolineutraalia. Suomessa katumuodin edustajissa ja vaikuttajissa on myös monia sukupuolivähemmistöön kuuluvia.
Lue myös: vaatesuunnittelija Sanna Hautamäen blogikirjoitus Muutos johti japanilaisen katumuodin syntyyn.