Final Fantasy

Lelufiguuri, jossa keltatukkainen poika pitää isoa miekkaa olallaan.
Final Fantasy -pelin hahmoa Cloud Strifea esittävä figuuri. Kuva: Museo Leikki

Square Enixin kehittämä ja julkaisema Final Fantasy -pelisarja on ollut Suomessa hyvin suosittu. Pelisarjan ensimmäinen osa Final Fantasy I, tai tutummin FFI, julkaistiin vuonna 1987. Final Fantasyn niin kutsuttuun pääsarjaan kuuluu 16 osaa, joista uusin, FFXVI, tuli myyntiin vuonna 2023. Kenties tunnetuin Final Fantasy -peli on FFVII, eli pääsarjan seitsemäs osa, joka vuonna 1997 oli sarjan ensimmäinen Euroopan markkinoille tullut julkaisu.

Pääsarjan ulkopuolella Final Fantasy -nimellä on tehty lukuisia muita pelejä. Sarjan musiikkia soitetaan edelleen usein esimerkiksi conien konserteissa, sarjan hahmoja cossataan ahkerasti ja aikanaan Suomeen on tuotu pelisarjaan liittyvää animea ja elokuvia.