
Tietyn asian fanikuntaa on jo 1920-luvun Yhdysvaltojen scifi-piireissä kutsuttu nimellä ”fandom”, jonka sanotaan juontuvan englannin kielen sanoista ”fan” (ihailija) ja ”kingdom” (kuningaskunta). Nykymuodossaan oleva fanikulttuuri ja fandomit ovat peräisin 1960 – ja 1970-lukujen vaihteen Yhdysvalloista, jolloin fanit ryhtyivät järjestämään tapaamisia ja julkaisemaan fanikokoelmiaan erityisesti tv-sarja Star Trekin ja ja elokuvasarja Star Warsin innoittamana. Jotkut tietyn kulttuurituotteen fanikuntaan kuuluvat henkilöt tekevät fanittamansa kohteen inspiroimaa fanitaidetta.
Fanitaiteella viitataan fanien tekemiin teoksiin, jotka perustuvat aiemmin luotuihin hahmoihin, maailmoihin tai tarinoihin. Fanitaide voi olla hyvin konventionaalista toistaen mahdollisimman tarkasti alkuperäistä teosmaailmaa. Toisaalta fanitaiteessa voidaan ainoastaan omaksua alkuperäisestä teoksesta lähtökohta uudelle luovalle työlle (esim. fanifiktiossa). Fanitaiteen inspiraationa voivat toimia elokuvat, sarjakuvat, tv-sarjat tai lähes mikä tahansa kulttuurinen lähde.
Fanitaide on usein harrastelijoiden tekemää ja sen tekemisessä korostuu osallistuva harrastaminen passiivisen kuluttamisen sijasta. Fanitaiteen tekemisessä myös sosiaalisuus on monelle tärkeä osa harrastamista: samanhenkisten intohimoinen suhtautuminen aiheeseen yhdistää. Monet tuottavat fanitaidetta vain omaksi ilokseen, jotkut taas julkaisevat sitä verkossa digitaalisessa muodossa. Fanitaidetta myös myydään ja coneissa on hyvä mahdollisuus kartuttaa omaa fanitaidekokoelmaa. Kun ajatellaan alkuperäisiin teoksiin liittyviä tekijänoikeuksia, liikkuu fanitaide välillä laillisuuden harmaalla alueella.
Yleisiä fanitaiteen muotoja ovat:
- Fanifiktio (fanien tuottamaa fiktiivinen teksti)
- Piirrokset ja maalaukset
- Doujinshi eli itse tehdyt mangatyyliset sarjakuvat
- Fanielokuvat
- Cover-musiikkivideot
- Fanien näytelmäprojektit
- Cosplay