
Fairy kei nähtiin 2000-luvun loppupuolella decoran rinnalla yhtenä vallitsevana tyylinä Tokion Harajukussa. Toisin kuin 1990–2000-luvulla Harajukun katukuvaan tulleet tyylit, fairy kei levisi katukuvausten lisäksi eri somekanavissa. Tyyli ammentaa inspiraatiota erityisesti 1980- ja 1990-lukujen leluista, peleistä, piirretyistä ja ylipäätänsä nostalgisesta viattomammasta ajasta. Tyylissä suosittuja ovat vintage vaatteet. Asut ovat pastellisävyisiä ja tyylissä käytetään paljon asusteita, kuten koruja, hiuskoristeita, raidallisia sukkia ja platform-kenkiä. Yläosa on yleensä väljä ja sen parina usein käytetään tyllistä ja harsokankaasta valmistettua hametta.
“Tutustuin aikanaan fairy keihin oman tuttavan kautta ja ihastuin japanilaiseen fairy kei Nile Perch- brändiin. Olin itse alta 25 -vuotias ja tuona aikana fairy kei oli minulle vapaa ajan harrastus kansainvälisen liiketalouden opintojen ohella. En koskaan mennyt luennoille fairy kei kokonaisuuksissa, mutta vapaa-ajallani pukeuduin sosiaalisiin menoihin. Vasta yliopisto-opinnoissani aloin enemmän pukeutua myös luennoille fairy keissä.”