
Cosplay (costume + play) eli cossaaminen, suomeksi pukuilu, tarkoittaa esim. anime-, peli-, manga- tai julkisuuden hahmoiksi pukeutumista. On arvioitu, että alkujaan cosplay on saanut syntynsä jo 1960-1980 luvulla USA:ssa järjestettävistä science fiction-tapahtumista. Aluksi cossattiinkin pääasiassa scifi-hahmoja, nykyään valikoima on laajentunut kattamaan lähes mitä vain. USA:sta harrastus levisi 1980-luvulla Japaniin ja Suomeen se saapui 1990-luvun puolivälissä scifi-tapahtumien myötä.
Suomessa japanilaisiin lähdeteoksiin perustuva cossaaminen alkoi saavuttaa suosiota erityisesti 2000-luvun vaihteessa Animecon-tapahtumien kautta, minkä johdosta cossaaminen merkitsi meillä nimenomaan japanilaisten (tai aasialaisten) hahmojen pukuilua. Suositut hahmot kuten Naruto, Sailor Moon jne. olivat monelle cossamisen kohteita ja näin harrastus alkoi leviämään. 2010-luvulta eteenpäin cossaaminen on vähitellen laajentunut käsittämään muihinkin lähteisiin perustuvaa pukuilua ja cossata voi myös itse luodulla hahmolla.
Lue myös cosplayta harrastavan Meri-Tuuli Malkamäen blogiteksti Cosplayn harrastajana 10 vuotta.