Sailor Moon

Sailor Moon on Naoko Takeuchin luoma taikatyttö-mangasarja (1991–1997). Mangan pohjalta on tehty kaksi animesarjaa: alkuperäinen julkaistiin vuosina 1992–1997 ja uusi versio vuosina 2014–2016.
Berserk

Berserk on Kentaro Miuran piirtämä ja kirjoittama synkkä fantasiamangasarja (1989–).
Miuran kuoleman jälkeen (2021), sarjaa on kirjoittanut Miuran läheinen ystävä Kouji Mori ja kuvittanut Miuran assistentit Studio Gagalta.
Hopeanuoli

Hopeanuoli (alkuperäinen nimi Ginga: Nagareboshi Gin ) on Yoshihiro Takahashin käsikirjoittama ja piirtämä koirista kertova mangasarja (1983–1987), jonka pohjalta Toei Animation on tehnyt myös animesarjan (1986).
Akira

Akira on Katsuhiro Otomon luoma dystooppinen kyberpunk-mangasarja (1982–1990), josta Otomo itse käsikirjoitti ja ohjasi elokuvaversion vuonna 1988.
Manga- ja animesarjoja
Tällä sivulla esitellään yhdeksän manga- ja animesarjaa, jotka nousivat voimakkaimmin esiin Museo Leikin loppukeväästä 2023 järjestämässä verkkokyselyssä japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisesta Suomessa 2000-luvulla. Klikkaamalla sarjan kuvaa pääset lukemaan lyhyen kuvauksen kustakin sarjasta. Akira Sailor Moon Berserk Dragon Ball Hopeanuoli Neon Genesis Evangelion My Hero Academia Tokyo Mew Mew Naruto Palaa teeman alkuun Seuraava manga-artikkeli
Katumuodin tyylejä
Japanilainen katumuoti kattaa monenlaisia tyylejä.
Kokemuksia j-musiikista
Kuuntelen ~85% pelkkää japanilaista musiikkia, jos en suoraan yritä pukeutua jonkun japanilaisen tyylisuuntauksen tai animehahmon inspiroimana minulla on kuitenkin melkein aina joku anime tms. Fanipaita tai pinssi (2004) Silloin yläasteaikoina ”koko elämä”. Japani, jrock, fikit, larpit ja Lafi täyttivät ajatukset ja puheet vapaalla ja koulussa. Lukion jälkeen kävin muutaman kerran Japanissa keikoilla ja ostin Johnny’s-artistien […]
Suhtautuminen ja stereotypiat
Harrastajia Chibi Kibecon -tapahtumassa 2023. Kuva Museo Leikki Ulkopuolisten suhtautuminen japanilaisen populaarikulttuurin harrastamiseen on ollut vaihtelevaa ja se on myös muuttunut vuosien saatossa. Vielä 2000-luvun alussa harrastaminen oli melko stigmatisoitua, ja siitä saattoi esimerkiksi joutua kiusaamisen kohteeksi. Erityisesti japanilaisen populaarikulttuurin värikkyys ja erilaisuus länsimaiseen kulttuuriin nähden herättivät huomiota. Monilla pienemmillä paikkakunnilla ennakkoluulot olivat yleisiä ja […]
Japanilainen katumuoti

Japanilainen katumuoti on saanut inspiraatiota eri medioista.
Mangakoja eli mangan tekijöitä

Artikkelissa esitellään muutamia mangakoja, jotka nousivat voimakkaimmin esiin Museo Leikin loppukeväästä 2023 järjestämässä verkkokyselyssä japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisesta Suomessa 2000-luvulla.
Internetin merkitys
Internetillä on ollut suuri merkitys harrastuksen leviämisessä. Kuva Mari Kasurinen. Harrastamista sellaisenaan kuin se tänä päivänä on ei olisi olemassa ilman verkkoa. Koska välimatkat Suomessa ovat pitkiä ja harrastajat olivat ainakin alkuun vähemmän järjestäytyneitä, internetistä, sen keskustelufoorumeista ja muista sivustoista tuli tärkeitä yhteisöjä monille. Internet-yhteisöt johtivat vuorostaan monien conien syntyyn. Sosiaalisen median yleistyminen laski foorumien […]
My Hero Academia

My Hero Academy on Kōhei Horikoshin luoma taistelumangasarja (2014–), jonka pohjalta on myös tehty animesarja (2016–), useampi anime-elokuva, spin off -mangasarjoja, videopelejä ja näytelmiä.
Decora

Decora syntyi Tokion Harajuku-alueella 1990-luvun loppupuolella ja keräsi suosiota varsinkin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Dragon Ball

Dragon Ball on Akira Toriyaman luoma taistelumangasarja, joka julkaistiin vuosina 1984–1995. Mangan pohjalta on tehty useampi animesarja: mangan juonta seuraavat Dragon Ball (1986-1989) ja Dragon Ball Z (1989– 1996), sekä muita animesarjoja, jotka toimivat jatko-osina alkuperäiselle tarinalle.
Harrastajien kirjo
Desuconissa tapaavat monet japanilaisen populaarikulttuurin harrastajat. Kuva. Museo Leikki Japanilaisen populaarikulttuurin harrastajien kirjo on hyvin laaja ja harrastamisen tapoja on monia. Jotkut saattavat vain kuunnella japanilaista musiikkia ja toiset katsoa ainoastaan animea. Osa taas “harrastaa Japania” hyvin monipuolisesti tutustuen harrastuksen koko laajaan kirjoon. Harrastamisen sosiaalisuus jakaa ihmisiä: jotkut harrastavat yksin ja kokevat harrastuksensa hyvin yksityiseksi […]
Soulsborne-pelit

FromSoftware-peliyhtiön teemaltaan ja estetiikaltaan tummat ja synkät Soulsborne-pelit (Demon’s Souls, 2008; Dark Souls -pelisarja, 2011–2016; Bloodborne, 2015; Elden Ring, 2022) ovat pelaajien suosiossa muun muassa niiden haastavuuden sekä uniikkien pelimekaniikkojen takia.
Miksi juuri japanilainen populaarikulttuuri?
Pop-up store J-muodin tavaratalo Laforetissa Harajukussa. Kuva: Anna Salonen Useimmiten harrastajia houkuttaa japanilaiseen populaarikulttuuriin sen omalaatuinen tyyli, arvot ja sisällöt, joiden koetaan eroavan länsimaisesta populaarikulttuurista. Japanilaisessa populaarikulttuurissa esiintyy esimerkiksi paljon naispuolisia sankarihahmoja sekä sukupuolinormien rikkomista, ja jokainen voi löytää siitä jotain itseään kiehtovaa. Harrastuspolkuja japanilaisen populaarikulttuurin pariin on varmaan yhtä monta kuin on harrastajiakin. Usein […]
Japani harrastuksena

Ennen internetin yleistymistä japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen Suomessa oli hyvin pienimuotoista ja hajanaista. 2000-luvun alkupuolella japanilainen populaarikulttuuri, kuten esimerkiksi manga, anime, muoti, musiikki ja Japani-teemaiset conit ja cosplay, alkoivat saada vahvempaa jalansijaa Suomessa.
Parapara- ja odottemita-tanssit

Parapara-tanssi perustuu käsien liikkeisiin ja odottemita-tanssi taas on tanssikoreografian uudelleenversioimista.
Sweet lolita

Sweet lolita on yksi lolitan suosituimmista alatyyleistä. Sen piirteet ovat selkeästi nähtävissä muun muassa muhkean kuppikakkuhelman ja runsaan pitsikoristelun muodossa.
Kokemuksia pelaamisesta
Harrastajien kokemuksia ja muistoja japanilaisten pelien pelaamisesta.
Kokemuksia muodin harrastamisesta
Japanilaisen katumuodin harrastajien muistoja ja kokemuksia harrastamisesta.
Kokemuksia cosplaysta
Cosplayn harrastajien kokemuksia ja muistoja harrastamisesta.
Animen tekijöitä

Artikkeli esittelee muutamia animen tekijöitä, jotka kaikki nousivat voimakkaimmin esiin Museo Leikin loppukeväästä 2023 järjestämässä verkkokyselyssä japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisesta Suomessa 2000-luvulla.
Animen tekeminen
Storyboard eli kuvakäsikirjoitus on elokuvan käsikirjoitukseen perustuva kuvasuunnitelma. Kuva Adobe Stock Tekijyys on animen kohdalla monimutkainen käsite, koska animea tehdään isoissa studiojärjestelmissä valtavina produktioina ja tekijöitä on monia. Tuotantoyhtiöt pääasiassa päättävät mitä animeja tehdään palkaten projekteja varten ohjaajia, käsikirjoittajia, animaattoreita jne. Anime-teollisuudessa ohjaaja ei välttämättä itse panosta sarjan luovaan työhön, vaan lähinnä valvoo, että jokainen […]
Anime Suomessa
Yksi merkittävimmistä anime-sarjoista Suomessa on ollut vuonna 1989 julkaistu, suomenkielelle dubattu Hopeanuoli (1986). Kuva: Museo Leikki Anime Suomessa ennen 2000-lukua Animea on katsottu Suomessa jo 1980-luvulta alkaen kun ensimmäiset VHS-julkaisut tulivat saataville. Yksi merkittävimmistä sarjoista oli vuonna 1989 julkaistu, suomen kielelle dubattu Hopeanuoli (1986). Suomalaisella yleisöllä oli vahva oletus, että koira-aiheinen piirretty olisi automaattisesti pienille […]
Manga- ja animesarjoja
Tällä sivulla esitellään yhdeksän manga- ja animesarjaa, jotka nousivat voimakkaimmin esiin Museo Leikin loppukeväästä 2023 järjestämässä verkkokyselyssä japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisesta Suomessa 2000-luvulla. Klikkaamalla sarjan kuvaa pääset lukemaan lyhyen kuvauksen kustakin sarjasta.
Kokemuksia harrastamisesta
Harrastaminen on ollu minulle tärkeää ja olen kokenut sen kautta yhteenkuuluvuuden tunnetta. On ollu myös kivaa kun on ollut joku oma juttu. Harrastaminen on iso osa elämääni, enkä usko että pystyisin siitä ikinä kokonaan luopumaan. Se on elämäntapa. (s. 1992) Harrastaminen oli nuorempana elämäni tärkein asia, se toi valtavaa iloa elämään. Nykyään rentoudun harrastusteni […]
Mangan ja animen kohderyhmät

Mangan ja animen sisällä on useita genrejä (kuten scifi, seikkailu, romantiikka, komedia jne.) ja sarjoja tehdään ja markkinoidaan usein tarkalle kohdeyleisölle.
Mangan ja animen kohderyhmät
Tokyo Mew Mew on esimerkki tytöille suunnatusta mangasta. Kuva: Museo Leikki Mangan ja animen sisällä on useita genrejä (kuten scifi, seikkailu, romantiikka, komedia jne.) ja sarjoja tehdään ja markkinoidaan usein tarkalle kohdeyleisölle. Pienille lapsille suunnatut kodomo-sarjat (esim. Doraemon, Hamtaro ja Pokémon) ovat söpöileviä ja tarinoiltaan yksinkertaisia. Pojille suunnatut shōnen-sarjat (esim. Dragon Ball, One Piece ja […]
Pelityyppejä
Japanilaisia pelityyppejä on lukuisia erilaisia. Tässä kerrotaan JRPG-peleistä konsoleille ja PC:lle, rytmipeleistä, mobiilipeleistä, visual novel-peleistä, arcade-peleistä sekä kortti-, lauta- ja seurapeleistä.
Tunnetuimmat japanilaiset peliyhtiöt
Japanilaisia peliyhtiöitä on lukuisia, mutta tunnetuimmat niistä ovat Nintendo, Sony ja Sega.
Vocaloidit

Vocaloid on laulusyntetisaattori, jonka kehittämisen Yamaha aloitti vuonna 2000, ja jonka ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille 2004. Se käyttää oikean ihmisäänen tallenteesta leikattuja äänteitä ja mallintaa niistä laulua ohjelmistoon syötetyn laulun sanojen ja melodian perusteella.
Tokyo Mew Mew

Tokyo Mew Mew on Reiko Yoshidan käsikirjoittama ja Mia Ikumin piirtämä taikatyttö-mangasarja. Sarjan alkuperäinen julkaisu oli vuosina 2000–2003 ja sille tehtiin kahden luvun jatko-osa vuonna 2020.
Idolit ja idoliryhmät

1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa idoliryhmät kuten poikabändit ja naisidoliryhmät alkoivat saada suurta suosiota Japanissa.
Naruto

Naruto on Masashi Kishimoton luoma tyyliltään toiminnallinen ja humoristinen fantasiaseikkailumangasarja, jonka pohjalta on tehty myös animesarja. Mangasarja alkoi ilmestyä Japanissa vuonna 1999 ja Suomessa suomeksi käännettynä vuonna 2008 (Sangatsu Manga).
Visual kei ja Dir en grey

Suomessakin suosiota niittänyt j-rockyhtye Dir en grey edusti visual kei -musiikkisuuntausta.
Japanilainen populaarimusiikki Suomessa

J-rock rantautui Suomeen 1990-luvulla manga- ja anime-harrastuksen vanavedessä.
Lolita-muodin harrastaminen

Lolita tunnetaan tyylinä siveellisyyden, kainouden ja eleganttiuden korostamisesta.
Manga Suomessa
Dragon Ballin julkaisu Suomessa v. 2003 aloitti mangan Suomen valloituksen. Kuva: Museo Leikki Ensimmäiset Suomessa julkaistut mangat olivat Hiroshiman poika (1973–1987) vuonna 1985 sekä Akira (1982–1990) vuonna 1996. Kyseiset julkaisut olivat pitkään ainoat Suomessa julkaistut mangat. Ennen 2000-luvun alkua mangafanit pystyivät lukemaan mangaa ostamalla esim. englanniksi käännettyjä tuontisarjakuvia erikoisliikkeistä, netistä tai lainaamalla muilta mangaharrastajilta. Fanit […]
Kuvaaminen osana cosplayta

Cosplay-asujen kuvaaminen on olennainen osa cosplay-harrastusta ja coni-tapahtumia.
Kilpaileminen cosplayssa

Coni-tapahtumien cosplay-kisat ovat suosittuja.
Cosplay-puku
Cosplay-harrastaja Mononke-asussa. Kuva: Aaro Rantala Cosplay-pukuun kuuluu usein monta osaa, kuten peruukki, meikki, asusteet, itse puku, kengät ja propit eli oheistarvikkeet (esim. miekat ja siivet). Toiset pukuilijat ostavat valmiita vaatteita tai asukokonaisuuksia käyttäen niitä sellaisenaan tai muokkaamalla niitä. Toiset tekevät osan tai kokonaan pukunsa täysin itse. Puvun koostamiseen ei ole tarkkoja ohjeita vaan jokainen harrastaa […]
Kingdom Hearts

Kingdom Hearts on Square Enixin fantasia-seikkailupeli, jota usein kuvaillaan Final Fantasyn ja Disneyn sekoitukseksi. Pelisarjan päähenkilö on Sora, joka yhdessä Hessu Hopon ja Aku Ankan kanssa pelastaa eri Disney-maailmoja yhteiseltä uhkalta.
Final Fantasy

Square Enixin kehittämä ja julkaisema Final Fantasy -pelisarja on ollut Suomessa hyvin suosittu. Pelisarjan ensimmäinen osa Final Fantasy I, tai tutummin FFI, julkaistiin vuonna 1987.
Old school lolita

Old school lolita ammentaa tyyliinsä piirteitä lolitamuodista ennen vuotta 2006. Toisin kuin useimmissa nykyajan lolitatyyleissä, old school lolitassa ei juurikaan käytetä printtejä.
Historiallinen lolita

Klassisen lolitan alatyyleihin kuuluva historiallinen lolita mukailee tyylillään aina jonkin historiallisen aikakauden muotia.
Fanikunta ja fanitaide

ietyn asian fanikuntaa on jo 1920-luvun Yhdysvaltojen scifi-piireissä kutsuttu nimellä ”fandom”, jonka sanotaan juontuvan englannin kielen sanoista ”fan” (ihailija) ja ”kingdom” (kuningaskunta). Fanitaiteella viitataan fanien tekemiin teoksiin, jotka perustuvat aiemmin luotuihin hahmoihin, maailmoihin tai tarinoihin.
Tuotteiden monimediaisuus

Japanilaisen populaarikulttuurin tuotteet harvemmin elävät yksinomaan yhdessä mediassa ja monia niistä on hankala määrittää enää minkään yhden median edustajaksi.
Coni

Conitapahtumat ovat yksi näkyvimmistä osista japanilaisen populaarikulttuurin harrastuksesta Suomessa. Suurimpia harrastajaryhmiä ovat animen, mangan, roolipelien ja tieteisfiktion eli scifin harrastajat.
Visual kei

Sen lisäksi, että visual kei on musiikkigenre, on se myös katumuodin alalaji. Tyylin estetiikka on inspiroitunut visual kei -yhtyeiden jäsenten pukeutumisesta.
Conit Suomessa

Suomen conien erikoispiirre on niiden pohjautuminen vapaaehtoisuuteen. Verrattuna moniin ulkomaalaisiin kaupallisiin ja messumaisiin suurtapahtumiin, kotimaamme conit ovat useimmiten kävijöiltä kävijöille tehtyjä, voittoa tavoittelemattomia tapahtumia.
Pelit ja pelaaminen

Japanilaiset pelit näkyvät usein paitsi pelaamisena myös harrastuksen muissa osa-alueissa kuten cosplayssa.
Musiikki

Sellaisena, kuin japanilainen populaarikulttuuri nykypäivänä tunnetaan, se alkoi levitä laajemmin 1990-luvulla.
Cosplay
Cosplay, eli suomeksi pukuilu, tarkoittaa esim. anime-, peli-, manga- tai julkisuuden hahmoksi pukeutumista.
Kokemuksia coneista ja fanitaiteen tekemisestä
Se on tuonut minulle todella paljon iloa. Vaikka kyseessä onkin fanfictio, niin joistain näistä hahmoista on tullut minulle todella rakkaita enkä osaa kuvitella elämääni ilman heitä. (s. 1989) Tutustuin noin 10-vuotiaana suositumpiin sarjoihin (esim. Hopeanuoli ja Fullmetal Alchemist) tv:n ja kaupoista löytyneiden pokkarien kautta. Vähän vanhempana aloin etsiä ja tehdä fanitaidetta lempisarjoistani. (s. 1996) Piirsin […]
Anime

Anime viittaa länsimaissa nimenomaan japanilaiseen animaatioon, vaikka Japanissa se tarkoittaa kaikkea animaatiota.
Kokemuksia mangan harrastamisesta
Ensikosketukset mangaan, animeen ja peleihin tulivat kotoa muutaman vuoden ikäisenä. Kiinnostuin kuitenkin mangan lukemisesta enemmän yhdeksänvuotiaana. Oli helppoa innostua sarjoista, kun kaverit ympärilläni lukivat samoja sarjoja kanssani. Mangan lukemisen myötä tulivat anime, japanilainen musiikki ja yleinen kiinnostus Japanin kulttuuria kohtaan. (s. 1996) Olin 11-vuotias. Vietin kesälomaa perheeni kanssa mökillä ja tapanamme oli käydä paikallisessa kirjastossa […]
Gyaru

1970-luvulla syntynyt gyaru on kokenut erilaisia muutoksia vuosien saatossa, ja tästä syystä gyaruun kuuluu monia eri alatyylejä. Gyaru-tyyliä ovat inspiroineet näyttelijät ja j-pop-artistit Namie Amuro ja Ayumi Hamasaki.
Neon Genesis Evangelion

Neon Genesis Evangelion on Hideaki Annon käsikirjoittama ja ohjaama sekä Gainax-studion tuottama mecha-animesarja. Mechat ovat useimmiten ihmismuotoisia suuria robotteja, joita tyypillisesti ohjaa niiden sisällä oleva ihmispilotti.
Manga

Erityyppisiä mangapokkareita. Kuva Museo Leikki. Manga (マンガ) on kattotermi japanilaiselle sarjakuvalle ja sarjakuvaromaanille. Mangaa luetaan yleensä länsimaisittain “väärin päin” eli oikealta vasemmalle. Manga siinä muodossa kuin se nykyään tunnetaan on peräisin toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Yksi mangan syntyyn vaikuttaneista taiteilijoista oli oli Osamu Tezuka (1928-1989), joka otti käyttöön monia elokuvallisia ilmaisutapoja (esim. zoomaukset ja vaihtelevat […]
Mangan tekeminen

Mangataiteilijoista käytetään termiä mangaka. Koska mangaa julkaistaan nopealla aikataululla, monilla mangakoilla on avustajia, jotka auttavat piirtämisen tai varjostusten kanssa.
Fairy kei

Fairy kei nähtiin 2000-luvun loppupuolella decoran rinnalla yhtenä vallitsevana tyylinä Tokion Harajukussa.
Jirai kei

Jirai kei on 2020-luvun alussa kehittynyt muodin alatyyli, joka on suosittu etenkin nuorten naisten keskuudessa sekä Japanissa että länsimaissa.
Larme kei

Larme kei on länsimaissa suosittu tyyli, joka syntyi vuonna 2012 LARME-muotilehden aloittaessaan toimintansa.
Conit ja fanitaide
Conit ovat Suomessa näkyvimpiä japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisen ilmentymiä. Kuva: Tracon 2023/ Museo Leikki. Conitapahtuma eli coni tarkoittaa jonkin ryhmän, teeman tai genren ympärille rakentuvaa harrastajien omaa tapahtumaa. Coni on lyhenne sanasta convention, kokoontuminen, ja conit ovatkin yhteisöllisiä tapahtumia joissa myös monet japanilaisen populaarikulttuurin fanit kokoontuvat näkemään toisiaan. Conit ovat myös suosittuja fanitaiteen ja oheistuotteiden esittely- […]
Pokémon-ilmiö

Pokémon nousi suomalaisten tietoisuuteen Japanissa vuonna 1997 julkaistun TV-animen johdosta, joka tuli suomeksi dubattuna Suomen TV:ssä vuodesta 1999 alkaen.
Country lolita

Country lolita on yksi sweet ja classic lolitan alle muodostuneista alalajeista. Country lolita on old school lolitasta astetta koristeellisempi, mutta ei mene yksityiskohdillaan sweet lolitan tasolle.
Gothic lolita

Nimensä mukaisesti gothic lolita on lolitan gootti versio. Tyyli on inspiroitunut viktoriaanisesta surupuvusta ja visual kei -musiikkipiireistä.
Tokiosta Tapiolaan -verkkonäyttely

Verkkonäyttely täydentää Museo Leikin tiloissa nähtävää erikoisnäyttelyä ja syventää sen teemoja. Verkkonäyttelyä on käsikirjoitettu tiiviissä yhteistyössä aiheen harrastajien ja asiantuntioiden kanssa. Verkkonäyttelyn sisältö täydentyy koko fyysisen näyttelyn avoinna olon ajan.