
Tällä sivulla esitellään muutamia animen tekijöitä, jotka kaikki nousivat voimakkaimmin esiin Museo Leikin loppukeväästä 2023 järjestämässä verkkokyselyssä japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisesta Suomessa 2000-luvulla.
Studio Ghibli ja Hayao Miyazaki
Studio Ghibli, tai vähintäänkin studion tuottamat elokuvat – esim. Naapurini Totoro (1988), Tulikärpästen hauta (1988), Kikin lähettipalvelu (1989), Prinsessa Mononoke (1997), Henkien kätkemä (2001), ja Poika ja haikara (2023) – ovat tuttuja monille suomalaisille. Studio Ghibli perustettiin vuonna 1985 ohjaajien Hayao Miyazakin (s. 1941) ja Isao Takahatan (1935–2018) sekä tuottaja Toshio Suzukin (s. 1948) toimesta, ja siitä on vuosien saatossa tullut yksi Japanin tuottoisimmista animaatiostudioista. Studion elokuvien teemoiksi asettuu yleensä nuoruus, ihmisen suhde ympäristöönsä sekä sodan kauheus. Useimmat studion elokuvista on julkaistu myös suomeksi dubattuna.
Monet näkevät Hayao Miyazakin Studio Ghiblin keulakuvana. Vaikka Studio Ghiblillä työskentelee muitakin ohjaajia, suurin osa studion menestyneimmistä elokuvista on Miyazakin ohjaamia. Miyazaki on tehnyt pitkän uran animaation saralla. Hän aloitti animaattorina Toei Animationilla vuonna 1963 ja ohjasi ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Lupin III – Cagliostron linna vuonna 1979 työskennellessään Telecom Animation Filmillä. Hän on jäänyt eläkkeelle jo muutaman kerran, ensimmäisen kerran vuonna 1997, mutta palannut aina takaisin ohjaamaan “vielä yhden elokuvan”.
Studio Ghiblin elokuvat ovat monien tekijöiden yhteistyön tuotoksia. Esimerkiksi Poikaa ja haikaraa työsti 60 animaattoria tehden yhden minuutin käyttövalmista kuvamateriaalia kuukaudessa, eli 12 minuuttia kuvamateriaalia vuodessa. Tämän lisäksi elokuvan aikaansaamiseen osallistui lukuisia tekijöitä, kuten ohjaaja, käsikirjoittajia, kuvaleikkaajia ja ääninäyttelijöitä. Anime-elokuvien ja -sarjojen tuottaminen vaatii suuren työvoiman sekä paljon työtunteja. Animaatio onkin Japanin kolmanneksi suurin teollisuuden ala.
Satoshi Kon (1963–2010)
Nuorena menehtyneen Satoshi Konin omaperäiset elokuvat kuten psykologiset trillerit Paprika (2006) ja Perfect Blue (1998) ovat Ghiblin jälkeen suosituimpia anime-elokuvia länsimaissa. Jouluklassikko Tokyo Godfathers (2003) on Suomessakin esitetty televisiossa jouluaattona.
Mamoru Oshii (s. 1951)
Mamoru Oshii tunnetaan pohdiskelevista anime-elokuvistaan, kuten taide-elokuvasta Angel’s Egg (1985) sekä lähdemangan tyylistä runsaasti poikkeavasta Ghost in the Shell -elokuvasta (1995). Hänen mittavin työnsä on vuonna 1987 alkunsa saanut Kerberos-saaga, johon kuuluu muun muassa näyteltyjä ja animoituja elokuvia, mangajulkaisuja sekä radiokuunnelmia.
Osamu Tezuka (1928–1989)
Osamu Tezukaa kutsutaan Japanissa mangan isäksi tai jopa mangan jumalaksi. Animen maailmassa hänen merkittävin saavutuksensa on Astro Boy -manga ja siihen pohjautuva anime (1963–1966). Tezuka kehitti monia ekonomisia ja innovatiivisia animaatiotekniikoita jotka mullistivat Japanin animaatiotuotannon.
Hideaki Anno (s. 1960)
Hideaki Anno tunnetaan etenkin Neon Genesis Evangelion (1994–2023) -sarjan luojana. Evangelion oli käänteentekevä ja kokeellinen mecha-robottisarja, jonka vetäytyvä päähenkilö rikkoi kaikki mielikuvat stereotyyppisestä anime-päähenkilöstä. Anno on ohjannut animen lisäksi myös näyteltyjä elokuvia kuten Shin Godzilla (2016) ja Shin Kamen Rider (2023).