
Anime (アニメ) merkitsee länsimaissa japanilaista animaatiota, mutta Japanissa termillä viitataan kaikkeen animaatioon. Usein animesarja tai -elokuva pohjautuu suosittuun mangasarjaan, joskus myös kirjoihin tai peleihin. Animen piirrostyylissä, etenkin nuorille suunnatuissa sarjoissa, korostetaan hahmojen tunnetiloja erilaisin keinoin kuten esimerkiksi suurilla silmillä ja voimakkailla ilmeillä. Anime-sarjojen ääninäyttelijät voivat tulla hyvinkin kuuluisiksi, ja sarjojen tunnusmusiikit usein tekevät tunnetut artistit. Vaikka animea on tehty aina 1960-luvulta lähtien, niin vasta 2000-luvun puolella sitä on ryhdytty markkinoimaan kunnolla myös Japanin ulkopuolella.
Anime sellaisena kuin me se tänä päivänä tunnetaan sanotaan alkaneen 1960-luvulla Osamu Tezukan tuotoksista, joista tunnetuin on Tezukan samannimiseen mangaan perustuva Astro Boy (1963–1966). Tezuka kehitti monia animaatiotekniikoita, jotka nopeuttivat animejaksojen kehittämistä ja täten alensivat tuotantokustannuksia. Tezukan kehittämien tekniikoiden voidaan nähdä synnyttäneen modernin animeteollisuuden, jossa uusia sarjoja ja jaksoja tuotetaan nopealla aikataululla ja kustannustehokkaasti. TV:n lisäksi sarjoja tuotetaan myös suoraan video- ja DVD/Blu-Ray-myyntiin.