
Akira on Katsuhiro Otomon luoma dystooppinen kyberpunk-mangasarja (1982–1990), josta Otomo itse käsikirjoitti ja ohjasi elokuvaversion vuonna 1988. Sarjan ajatellaan tuoneen mangan ja animen näkyväksi länsimaiselle yleisölle ja sarja olikin vuonna 1985 toinen Suomessa ikinä julkaistu manga. Akiran elokuvaversio nähtiin ensimmäisen kerran Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla vuonna 1992.
Akiralla on ollut suuri vaikutus kyberpunk-genreen niin mangassa, animessa kuin muissakin medioissa. Sarja sijoittuu vuoden 2019 Neo-Tokion kaupunkiin, joka rakennettiin vuonna 1982 tuhoutuneen Tokion paikalle. Tarina seuraa teini-ikäistä moottoripyöräjengin johtajaa Kanedaa sekä hänen ystävää ja jengitoveria Tetsuota. Tetsuo päätyy saamaan vaarallisia psykokineettisiä voimia, jotka hänen huononevan ja epävakaan mielentilansa vuoksi uhkaavat riistäytyä hallinnasta. Kaneda joutuu lyöttäytymään yhteen uusien liittolaisten kanssa estääkseen Tetsuon käyttämästä voimiaan tuhoisasti.